Hyödynnä etusi ja tue suomalaista yrittäjää myös koronavirusepidemian aikana. Katso kaikki käyttövinkit!

Hyvinvointi uudelle tasolle

Smartumin henkilöstöedut tekevät hyvää keholle ja mielelle.

Etsi käyttökohteita

Ei riitä, että töissä vain pärjätään tai jaksetaan. Ihminen ei ole robotti, vaan myös elää työssä. Työn tulee tuntua merkitykselliseltä osalta elämää, toimien hyvän elämän mahdollistajana rajoittamisen sijaan. Tuon tunteen synnyttäminen vaatii täysin uudenlaista tapaa ajatella hyvinvointia. Smartum kehittää yhdessä kumppaniensa kanssa työnantajien käyttöön enemmän työkaluja työssä elämisen mahdollistamiseen.

Smartum-kumppaniverkoston koko:
yli 25 000
96 %
Saldo-palvelua käyttävistä työnantaja-asiakkaista suosittelee Smartumia

Ajankohtaista

Me Smartumilla haluamme kannustaa kaikkia etujemme käyttäjiä hyödyntämään Smartum-etujaan, huolehtimaan hyvinvoinnistaan ja tukemaan suomalaista yrittäjyyttä myös koronaepidemian aikana turvallisesti verkossa.

Monien verkostomme palveluntarjoajien palveluista voi nauttia turvallisesti kotioloissa tai ostaa palveluita ennakkoon. Suurin osa tarjoaa palveluita kunnon ylläpitämiseen kotioloissa, mutta joukosta löytyy myös kansalaisopistojen kursseja sekä lipunmyyntiä esim. kesätapahtumiin.

Asiakastarina

Case Helsingin Kaupunginteatteri: Palautumisen vaikeus näyttelijän työssä

“Aina se lämmittää mieltä, kun henkilö, joka ei ole aiemmin harrastanut mitään, lähtee liikkumaan tai löytää vanhan harrastuksen uudelleen”, toteaa Helsingin Kaupunginteatterin talous- ja hallintojohtaja Helena Reilin. Lue lisää

Asiakastarina

Case Firstbeat: Kasvuun tähtäävässä yrityksessä on voitava hyvin

Firstbeatin varatoimitusjohtaja Juho Tuppurainen: ”Haluamme olla tulevaisuudessakin maailman parhaita siinä, mitä teemme. Silloin tarvitsemme maailman parhaat työntekijät. Tämän vuoksi meillä on oltava työntekijöille kilpailukykyinen etupaketti.” Lue lisää
"Hyvinvoiva henkilöstö on meille ykkösasia. Smartum Saldon avulla tuemme sitä, että säästöpankkiirimme panostavat työpäivän aikana hyvään ravintoon ja myös aivojen kannalta tärkeään lounastaukoon. Liikunta -ja kulttuurietu puolestaan auttaa panostamaan laadukkaaseen vapaa-aikaan, jota kukin toteuttaa itselleen sopivimmalla tavalla.”

Jaana Pullinen, henkilöstöjohtaja

Nooa Säästöpankki