Työ elämässä

Uskalsin ottaa koiran - mitä se kertoo työnantajastani

Pystytkö ajattelemaan jotakin asiaa, jota muistat aina toivoneesi? Siinä määrin, että et muista aikaa, jolloin et olisi sellaisesta haaveillut? Sinulle se saattaa olla suurperhe, oma vene tai matka maailman ympäri. Minun on helppo vastata kysymykseen: koira. En muista aikaa, jolloin en olisi haaveillut omasta koirasta.

Epäkäytännöllisiä koirahaaveita

Varhaisteini-iässä löysin parhaan ystävän, jolla oli sama haave. Muistan, kun mietimme yhdessä, milloin olisi hyvä ottaa koira. Ei opiskellessa, koska haluamme matkustella. Ei uraa aloitellessa, koska päivät ovat ehkä pitkiä. Ei kolmekymppisenä, jos on pieniä lapsia. Ehkä sitten joskus keski-iässä, naureskelimme. Hyvää aikaa ei vaan tuntunut olevan olemassakaan. (Ystävälläni on muuten nykyään lapsi ja koira.)

Tämän jälkeen vuodet ovat vierineet, ja koiran sovittaminen omaan elämään on tuntunut lähes mahdottomalta. Matkustelu, asiakastapaamisiin painottuva työ, pieni yksiö, koirat kieltävä vuokranantaja - kaikkia näitä olen käyttänyt vuorotellen syynä, kun olen todennut: ehkä joskus myöhemmin elämässä. Viimeiset pari vuotta olin yrittäjä ennen kuin aloitin työt Smartumilla, ja koiran ottaminen olisi ollut työelämän puolesta helppoa, mutta muut tekijät, kuten asunto, tekivät sen edelleen mahdottomaksi.

Olen kuitenkin vertaillut aktiivisesti koirarotuja ja suunnitellut, millainen se minun oma karvaturrini sitten joskus voisi olla. Tänä kesänä päädyin minua kiinnostavaa rotua kasvattavan kennelin vierailupäivään, “tutustumaan rotuun ja vain katsomaan koiranpentuja”. Lähdin kotiin pentuvarausta pohdiskellen, sillä minusta tuntui, että olin juuri pidellyt sylissä ikiomaa toteemieläintäni. Joka muuten sattui nukahtamaan siihen syliin.

Pienet asiat mahdollistavat pentuarjesta selviämisen

Asiat olivat elämässäni kääntyneet sellaiseen kulmaan, että koiran ottamista saattoi harkita. Minulla on asunto, johon ainakin teoriassa pystyi ottamaan koiran. Lisäksi minulla on työnantaja, jonka mantra on “elämää työhön”. Smartumilla ei katsota pahalla sitä, jos muu elämä vaikuttaa omaan työntekoon. Työntekijä joustaa monin tavoin vapaa-ajastaan työn takia esimerkiksi pohtiessaan työasioita myös illalla, joten jouston pitää toimia myös toiseen suuntaan. Koiranomistajan kannalta tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että etätyöskentely ja koiran ottaminen mukaan töihin ovat molemmat yhtä ok. Tiedän, että pystyn työnantajani tuella tasapainottelemaan pentuarjen läpi, kunnes uusi perheenjäsen osaa jäädä yksin kotiin kokonaisen työpäivän ajaksi.

Smartumin työntekijät voivat käyttää viikossa kolme tuntia työaikaa liikuntaan, joten kukaan ei ihmettele, jos totean Slackissa, että “nyt, kun töiden välissä ehdin, käytän koiran ulkona”. Kollegani ovat jopa jakaneet minulle vinkkejä parhaiden pissa-alustojen valintaan toimistolle, ja myötäeläneet muutenkin vahvasti koiranhankkimisprosessiani. Lisäksi työnantajani tarjoaa hyvät edut, joihin sisältyvää liikuntasaldoa voin käyttää kännykän vilautuksella vaikkapa koiran agilitykurssiin (koska siinä saan itsekin liikuntaa).

Turhan kankeat työkäytännöt estävät monia toteuttamasta haaveitaan

Ymmärrän hyvin, että yllä kuvaamani kaltainen joustavuus ei ole mahdollista kaikilla työpaikoilla, jos työ on aikaan ja paikkaan sidottua. Suomessa on kuitenkin valtavasti työpaikkoja, joissa mitään varsinaista estettä työn ja muun elämän saumattomalle liitolle ei olisi, mutta työntekijä ei voi vapautuneesti järjestää omaa työtään vaikkapa pentuarjen reunaehtojen mukaan, sillä siitä saattaisi tulla mutinaa tai sanomista. Se on sääli, sillä kun työnantaja tukee työntekijää unelmiensa toteuttamisessa, on työntekijänkin helppo motivoitua edistämään täysillä työnantajan ajamaa visiota.

Nykyään minulla on siis ikioma eläin, jonka nimi on Pippa. Pippa on amerikankääpiöterrieri, joka rakastaa johtojen pureskelua, sylissä nukkumista ja sählypallon perässä juoksemista. Pippa on jo tehnyt ensimmäiset työpäivänsä Smartumin toimistomaskottina, ja makaa tätä kirjoittaessani sylissäni päiväunilla. Koiran omistaminen ei ole tietenkään pelkkää unelmaa, vaan siihen kuuluu myös terävät pentuhampaat kiinni kantapäässä, epäonnistuneita yrityksiä saada pentu ajoissa ulos pissalle, ja tulevat 10-15 vuotta kestävä huoli siitä, miten koira pärjäilee, kun olen itse jossakin muualla. Itse olen kuitenkin sekä taakkani että koiran tuomat hyvät hetket valinnut, ja tiedän, että työpaikallani minua tuetaan molempien kanssa.

Minna Rantama
Customer Delight Director